Osallistuinpa tässä taannoin aloitteleville yrittäjille kohdistettuun talouskoulutukseen, vieläpä osallistujille ilmaiseen. Koulutuksen rahoitti EU:n rakennerahasto kunnan tuella, joten jotain hyvää sieltäkin päin. Kouluttaja oli ammatiltaan kirjanpitäjä ja hän oli myös työskennellyt aikansa verovirastossa... Eli ammattitaitoa ja kokemusta oli, päinvastoin kuin suurimmalla osalla näistä hengennostattajista ja innovaattoreista joita alalla yleensä pörrää.
Päivien oikeastaan merkittävin anti oli tieto, että kirjanpidolla ja yrityksen kassaliikenteellä ei oikeastaan ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tilinpäätöksen tuloslaskelma kertoo kyllä menneen kauden 'tuloksen', mutta itse kirjanpidosta on turha hakea tietoa siitä miten yrityksellä sillä hetkellä menee ja
paljonko on rahaa käytettävissä. (Tämän olinkin jo huomannut tutkiessani erään projektin kuukausiraportteja, joita taloustoimisto minulle lähetti. Niistähän ei käynyt selville paljonko projektilla on rahaa jäljellä - ja nyt siis hoksasin että eihän se ole tarkoituskaan!) Kirjanpidon tarkoitus on listata tulot ja menot ja antaa verottajalle tilikauden päätteeksi luvut joiden perusteella se määrää verot maksuun. Sekä kertoa vuoden päätteeksi pankeille ja muille yrityksille kuinka hyvässä kunnossa yritys on.
Yrityksen talouden suunnittelu ja rahojen riittävyyden seuranta on siis yrittäjän vastuulla. Kouluttaja suositteli esim. listaamaan koko vuoden kiinteät menot (vuokrat, puhelimet, netin, lehtitilaukset, autonkäytön, vakuutukset, koneet, tarvikkeet, jne.) ja jakamaan ne kuukausimaksuiksi, ihan vain siksi että saa kuvan siitä paljonko pitää tienata vähintään joka kuukausi. Samoin kauppiaiden on hyvä pitää silmällä myyntivaraston kokoa koska myymätön tavara ei ole vähennyskelpoista. Verottajahan ei erottele sitä ovatko yrityksen varat rahana tilillä vai tavarana varastossa, veroa siitä joutuu maksamaan joka tapauksessa. Ja investointeja voi tehdä vain rahalla josta kertaalleen on jo maksettu verot.
Mutta itse ongelmahan on se, että suurimmalla osalla pienyrittäjistä ei ole aikaa talouden suunnitteluun ja seurantaan koska kaikki aika menee itse yrityksen pyörittämiseen. Ja sen jännittämiseen maksaako asiakas laskunsa ajoissa että saa omat laskut maksettua...
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Ja taas uusi 'yrittäjä' hakupalveluihin
Googletan aina silloin tällöin yrityksemme nimeä nähdäkseni onko listauksia ja kommentointeja - ja josko saisi palautetta toiminnasta. Ja taas törmäsin uuteen toimijaan osoitteessa asiakasvalinta.fi. Sinänsä kuulostaa tosi uskottavalta, 'Asiakasvalinta.fi on JM Tieto Oy:n ja Intrum Justitia Oy:n yhteinen verkkopalvelu, josta saat ajantasaista tietoa myyntiin, markkinointiin ja luottoriskien hallintaan'. Mutta, mutta: tiedot näyttävät taas perustuvan yritysten alkuperäisiin rekisteröintitietoihin eli osoitteet ja yhteystiedot ovat virheellisiä ja päivittämättömiä. Nähtävästi päivitys ja tietojen tarkistus vuosittain on niin kallista että sitä ei kannata näiden listausyritysten tehdä?? Mutta kuinka hyödyllistä on ostaa rahalla yritysten luottotietoja kun muut yritystiedot ovat antiikin ajoilta! Ja näiden 'listausyritysten' sivuilta on turha hakea kohtaa johon tietoja voisi korjata (ilman maksua siis)...
Kuten jo aikaisemminkin tuli mainittua, yksityisellä kuluttajalla on Suomessa tosi hyvä turva mutta yrityksellä ei ole mitään turvaa.

perjantai 10. helmikuuta 2012
Hämäristä hakukoneista
Saisikohan nämä hämärät hakukoneet jotenkin kuriin? Googletin 'väärä osoite yritys' ja
sieltä tuli vakiokommentti 'hmmm... "suomen" yrityshaku. Kuuluukohan samaan sarjaan kuin Suomen BusinessCenter, Suomen Yritysrekisteri - SYR, Suomen MediaCenter, Suomen Netinfo, Suomen118, Suomen Nettihakemistot jne, jotka kaikki ovat samaa Fuengirolais-suomalaista postilokerofirmaa?'... joka oli jo keskustelupalstan vakiokommentti vuodelta 2008. Mikään ei liene muuttunut? Ainakaan näiden hakufirmojen tiedot eivät ole päivittyneet sitten vuoden 2008. Kuka niitä yleensä käyttää? Ja miksi??
http://www.118yrityshakemisto.com/
http://218.fi
http://yrityshaku.fi/
http://1188.fi/
http://www.suomen118.fi/
näyttävät kaikki olevan samaa yritysrypästä jonka tiedot ovat peräisin
sanoisinko kankkulan kaivosta ja menneeltä vuosisadalta.
Yksityisen henkilön kuluttajansuoja Suomessa on hyvä. Yrityksellä kuluttajansuojaa ei ole olemassa. Valitettavasti.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Myyntivaraston arvon verotus
Taas nuori yrittäjä oppii uutta, nyt taas valitettavasti kassan päälle käyvästi!
Naivisti nuori yrittäjä ajatteli, että myyntivarastoon ostettujen tuotteiden hinta + postikulut voidaan vähentää kuluina verotuksessa, mutta näinpä ei olekaan. Verovähennysoikeus koskee ainoastaan tuotteita, jotka saadaan myytyä saman tilikauden aikana. Varastoon jääneet tuotteet ja niiden ostomenot (esim. postikulut) eivät siis olekaan verovähennyskelpoisia menoja.
Jos yrittäjä siis ostaa tilikauden lopussa tavaraa myyntivarastoon, mutta ei saakaan niitä myytyä heti saman tilikauden aikana, niin varaston arvon kasvusta joudutaan silloin maksamaan liikevoittoveroa. Eli kirjanpitotermein: myymättömän tavaran ostohinnan ja ostojen kulut voi vähentää vasta sitten kun tavara on myyty.
Nuorta yrittäjää askarruttaa kuinka esimerkiksi auto- ja antiikkikauppiaat voivat tulla toimeen? Jos sisäänostat pari autoa tai muutaman tosi kalliin antiikkiesineen etkä saakaan niitä myydyksi saman tilikauden aikana, niin kassasta täytyy silloin löytyä rahaa maksaa varastossa seisovien tuotteiden arvosta laskettu 28% vero. Tai jos yllättäen lama iskee ja tavara jää myymättä varastoon, niin varaston arvo on verotettavaa 'tuloa'. Ja paitsi tämä vero, niin verottaja olettaa että varaston arvo tai myynti kasvaa samaa tahtia kuin aiemmin ja asettaa maksuun myös ennakkoveron seuraavalle tilikaudelle. Kassasta täytyy silloin löytyä rahaa myös näihin ennakoiviin 'tuloihin'.
Olisikohan tässä syy moniin konkursseihin ja liiketoiminnan lopettamisiin? Yritys on periaatteessa terve ja hyvällä pohjalla, mutta ennakoimaton myynnin väheneminen syöksee yritykset kassavajeeseen ja sitä kautta ongelmiin verottajan kanssa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Hakukoneista
Yrityksemme perustettiin useita vuosia sitten ja kaavakkeisiin merkittiin silloin yhden osakkeenomistajan kotiosoite, koska liiketilaakaan ei vielä ollut. Sittemmin uudet osoitetiedot päivitettiin patentti- ja rekisterihallinnon ja sitä kautta ytj:n sivuille.
Kun nyt googletamme yrityksemme nimeä niin directan, eniron, fonectan, 118:n ja niin edelleen haut kertovat sen yrityksemme ammoisen perustamisosoitteen, eivätkä suinkaan yritystietojärjestelmiin päivitettyä uutta osoitetta. Vitsi on siinä ettemme ole näiden hakukoneiden ja firmojen maksavia asiakkaita. Ko. palvelut listaavat ikivanhoja tietoja, joiden todennäköisin tarkoitus on vain pakottaa yritykset maksaviksi asiakkaiksi, jotta tiedot voidaan päivittää. Kävin juuri läpi näiden hakupalveluiden sivuja ja totesin, että sieltä on mahdotonta löytää yhteystietoja, joihin muuttuneita yhteystietoja voisi ilmoittaa. Tai edes pyytää poistamaan tietoja.
Jotta varokaa. Perustamisilmoituksessa annetut tiedot säilyvät hakupalveluissa hamaan hautaan, halusit tai et. Olit ne sinne ilmoittanut tai et.

tiistai 8. marraskuuta 2011
Kun kirjanpitäjä pistää yrityksen nurin
Osallistuin aikoinaan 'minustako yrittäjä' -kurssille, jossa yksi luennoitsija vakuutti että yritykselle tärkeintä ei ole myynti, ei markkinointi, ei innovaatiot, vaan yksinkertaisesti kirjanpito. Ja kirjanpitäjän epäonnistunut valinta voi pahimmassa tapauksessa pistää koko firman nurin.
Hyvä kirjanpitäjä osaa neuvoa yrittäjää tekemään asiat niin, ettei toimintaan kulu turhaa aikaa eikä toiminnan kirjaaminen maksa maltaita. Hyvä kirjanpitäjä myös hoitaa asiat ajallaan eikä aiheuta harmaita hiuksia verottajan suuntaan. Hyvä kirjanpitäjä myös kouluttautuu ja on perillä verohallinnon muuttuvista systeemeistä. Erittäin hyvä kirjanpitäjä voi myös antaa veroneuvontaa ja kertoa mitkä asiat teet hullusti ja missä voisit löysätä.
Lehtitietojen mukaan Suomessa on parhaillaan pula kirjanpitäjistä ja tilitoimistot tarjoavat ei-oota. Tilitoimistoissa on myös kiire, asioita ei ehditä hoitaa kunnolla, ja kirjanpitäjät sairastuvat työpaineissa. Vastuu kirjanpidosta on kuitenkin AINA yrityksillä itsellään, eikä esimerkiksi kirjanpitäjän kiireet ole hyväksyttävä syy laiminlyödä kirjanpitovelvoitteita. Kirjanpitäjän sairastumisen vuoksi verottaja voi antaa kaksi viikkoa lisäaikaa ainoastaan tilinpäätöksen valmistumiselle, mutta kahdessa viikossa uuden kirjanpitäjän löytäminen ja koko vuoden kirjanpidon läpikäyminen voi olla aika haastava juttu.
Esimerkki elävästä elämästä:
Kirjanpitäjällä alkaa ote lipsua ja hän jättää yrityksen sisäänostot kirjaamatta. Tilinpäätös näyttää hurjaa voittoa kun ostoja ei kirjanpidon mukaan ole, ja verottaja rätkäisee kunnon verot kuvitteellisesta liikevoitosta. Samalla verottaja laittaa maksuun ennakkoverot kuluvan kauden ja seuraavan kauden 'liikevoitoista'. Verotuksen voi toki oikaista myöhemmin, mutta rahat on silti oltava ja maksettava verottajalle eräpäivinä. Jos kyseessä olisi suurempi yritys ja suuret summat niin yritys olisikin sitten jo konkurssikypsä kassavarojen puuttuessa...
Ja opetusosuus:
Kannattaa harkita kirjanpitäjän/tilitoimiston vaihtoa heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Siinä vaiheessa kun hälytyskellot alkavat soida on todennäköisesti jo liian myöhäistä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Ja ihaninta ovat asiakkaat
Jotta kaikki ei menisi valittamiseksi ja kitinäksi hankalista yrittämiseen liittyvistä käytännön ongelmista niin täytyy muistuttaa että ihaninta ovat tyytyväiset asiakkaat! Yrittämisessä ja tutkimuksessa (= päivätyö) lienee sama perusvire eli halu etsiä vastauksia ja ratkaisuja esiin tuleviin kysymyksiin. Yritystoiminnassa tosin joutuu miettimään kuinka paljon jonkin kysymyksen ratkaisuun voi laittaa aikaa - jos ajalle laskee hintalapun.
Tutkijana kysymyksiä voi pohtia lähes ilman aikarajaa (edellyttäen että joku maksaa palkkaa sen miettimisajan, mikä näinä aikoina ei enää ole mikään itsestäänselvyys), mutta yrittäjä joutuu laittamaan rajat käytetylle ajalle ,
koska aika maksaa ja tuo kustannuksia. Kaikille lienee tuttua yrittäjä, jonka kiinnostus lakkaa siitä hetkestä kun tuote on myyty! Mutta onneksi maailma on myös täynnä yrittäjiä joiden kiinnostus ulottuu myös myyntitapahtuman jälkeiseen aikaan. Ja jos meikäläinen tutkijan omaisuudessa haluaa löytää kysymykselle vastauksen niin sitähän sitten pohtii vaikka yömyöhään ja palkatta....
Eli suuri kiitos niille positiivista palautetta antaneille asiakkaille joiden ansiosta tätä hommaa jaksaa tehdä!

Tilaa:
Kommentit (Atom)