lauantai 8. syyskuuta 2012

Yritysten luotettavuudesta

Mitä sanotte yrityksestä jonka sivulla on teksti:

Numeropalvelu1188 Oy ei vastaa tietojen oikeellisuudesta eikä niiden mahdollisesti aiheuttamista suorista tai välillisistä haitoista.

Yhtiö ei vastaa Palvelussa olevien tietojen sisällöstä, tietojen oikeellisuudesta tai luotettavuudesta, esiintyvistä virheistä eikä niiden seurauksista. Yhtiö ei takaa, että Palvelu on Käyttäjän käytössä keskeytyksettä. Yhtiö ei vastaa mistään palvelun käytöstä toisille osapuolille mahdollisesti aiheutuneista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Luottaisitko mihinkään tällä sivustolla esiintyviin tietoihin?

Luottaisitko mihinkään tämän yrityksen toimintaan?

Vertailun vuoksi: eihän mikään palveluyritys tai kauppa pysyisi hengissä noilla määreillä, 'ei me mitään tiedetä, ei me mistään vastata, ihan sama mitä siitä aiheutuu, me otetaan vaan rahat'.

Positiivinen puoli on tietysti siinä että jos tuo on totta ja laillista niin mikään yritys ei tarvitse vastuuvakuutuksia virheiden varalta...'.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Työn ja työtehtävien jakautumisesta

Kolleega yliopistolta on jo pitkään ollut huolestunut Suomen tieteen ja yliopisto-opetuksen tilasta. Toimisto- ja tekninen henkilöstö on eläköitymisen seurauksena kadonnut suurimmasta osasta yliopistoja ja nykyään professorit ja lehtorit seisovat kopiokoneen ääressä monistaen kurssimateriaalia. Ja jos materiaali on netissä, näpyttelevät opettajat sen sinne itse, perstuntumalta ja ilman atk-tukea. (Ja pahimmassa tapauksessa toimien *itse* atk-tukena.) Tutkijat etsivät (ja maksavat) itse lennot kokouspaikalle, luottaen siihen että jossain joku ulkoistettu taho hyväksyy matkalaskun ilman päivärahoja (joita työnantajalla ei ole enää varaa maksaa). Dosenttitason tutkijoiden työnkuvaan liitetään myös toimistosihteerin ja kirjastoapulaisen tehtäviä. Kärsijöinä ovat tietysti opiskelijat, joiden opettajat ja ohjaajat viettävät yhä suuremman ajan suorittaen tehtäviä, jotka eivät mitenkään liity opetukseen tai tutkimukseen.

Monissa yrityksissä on samansuuntaisia ongelmia: kun palkkaa on mahdollisuus maksaa vain yhdelle työntekijälle, joutuu työntekijä venymään jos jonkinlaisiin tehtäviin. Kuitenkin jos nämä 'muut' kuin oman osaamisen alueet vievät suurimman osan työajasta, niin ollaan ongelmissa. Suomessa työ on kallista, mutta erikoisosaajan työajan hukkaaminen töihin, joita muut voisivat tehdä ammattitaitoisesti ja nopeammin, on silkkaa hulluutta. Ja usein palkoissa saavutetut säästöt hukkuvat pienempiin tuloksiin ja yleiseen työmotivaation romahtamiseen.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Postin hinnankorotukset

Myös posti on päättänyt nostaa palvelujensa hinnat 'kustannuksia vastaavalle tasolle'. Jokin aika sitten postilähetyksistä poistui arvonlisävero, mutta postin hinnat pysyivät silti samoina. Käytännössä siis yritys joutuu maksamaan verottajalle laskuttamistaan postikuluista arvonlisäveron, mutta veroa ei voi vähentää todellisista maksetuista postikuluista.

Vastikään posti lähetti meille ilmoituksen postilokerovuokrien korotuksista. Näitä korotusilmoituksia saapuu aina silloin tällöin ja tarkistinkin kuinka paljon vuokrat ovat nousseet. Ehkä joku inflaatiotutkija olisi kiinnostunut tiedosta että lokeronvuokra on noussut kahdessa vuodessa 2.27 kertaiseksi (127% korotus).

Aika vaikea on päätellä mikä postilokeroissa on noin paljon kallistunut. Se kun on aika pieni luukku johon postitäti vain laittaa saapuneen postin. Muita palveluja vuokraan kun ei kuulu. Samanaikaisesti postien määrää on vähennetty, kuten myös henkilökuntaa ja aukioloaikoja. Ovatko siis postitilojen omat vuokrat ja esim. lämmityskustannukset nousseet noin huimasti?

No, kaikki toiminnan hinnankorotukset on tietysti myös yrittäjän pakko laittaa omiin hintoihin, joka osaltaan lisää inflaatiota ja rahan arvon laskua. Jotenkin vaikuttaa siltä, että ainoastaan monopoliyritykset ovat niitä ns. 'kasvuyrityksiä'.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Jospa perustaisin hakupalvelun ja löisin rahoiksi...?

Hakupalveluyrityksen nettisivulta lainattu teksti:

'Numeropalvelu 02100/ www.02100.fi (jäljempänä yhtiö) on Alession Investing Oy:n ylläpitämä ja kehittämä hakemistopalvelu (jäljempänä palvelu). Yhtiö ei takaa palvelussa julkaistujen tekstien, kuvien, linkkien, erilaisten bannereiden tai muiden teknisesti tallennettujen tietojen toimivuutta. Ne voivat sisältää teknisiä tai sisällöllisiä virheitä tai virheellisyyksiä.Yhtiö tai Alession Investing Oy eivät vastaa tarjoamassaan verkkopalvelussa tai sen tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä puutteellisuuksista tai virheellisyyksistä, eikä niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista, eikä myöskään Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoksista tai muista mahdollisista häiriöistä.'

Nyt saimme hyvän liikeidean! Perustamme hakupalvelun johon kirjaamme yrityksen tiedoiksi mitä sattuu ja minne sattuu. Tiedot voi korjata vain jos rekisteröityy asiakkaaksemme ja maksaa 500 euroa vuodessa käyttömaksua ja tietojen päivitysmaksua! Rahan tuloa ei voi estää koska Suomessa on paljon yrityksiä joilla ei ole varaa siihen että netissä heistä annetaan vääriä tietoja!

Himpatti - aika moni hakupalveluyritys vain on jo keksinyt saman rahantekomallin!!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Verkkokauppahuijareista

Viime aikoina on lehdissä puhuttu laajasti verkkokauppamyyjistä, jotka ovat paljastuneet huijareiksi - rahat on saatu mutta tavaraa ei ole toimitettu. Verkkokauppiaat ovat puolestaan törmänneet huijariostajiin: ostaja ostaa tavaran verkkokaupasta mutta maksua ei kuulu, annetussa osoitteessa on joku virhe, paypal-osoite ei ole rekisteröity... Verkkokaupalle on annettu puhelinnumero, josta ostajan muka tavoittaa - mutta googlettamalla paljastuu että kyseessä on maksullinen numero jossain veroparatiisissa. Tavoite on siis saada verkkokauppamyyjä soittamaan ostajalle jotta pikku virhe saadaan korjattua, mutta samalla kilahtavat eurot ostajan taskuun!
Eli numeroihin 04684822... ei kannata soitella.

Ikävä piirre on myös postiennakon muuttuminen ei-niin-mukavaksi lähetystavaksi. Verkkokauppiaiden mukaan jopa 40-60 prosenttia postiennakkolähetyksistä jätetään noutamatta ja lunastamatta. Tällöin kauppias maksaa sekä lähetyskulut ostajalle että lähetyksen takaisinlunastuskulut. Yli 3 senttiä korkea lähetys (eli muu kuin kirje) saattaa helposti kustantaa noin 20 euroa ees-taas, jolloin myyjä toteaa ettei postiennakolla kannata myydä. Ja taas asiakkaalta katoaa yksi toimitusvaihtoehto.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Talouskoulutusta yrittäjille

Osallistuinpa tässä taannoin aloitteleville yrittäjille kohdistettuun talouskoulutukseen, vieläpä osallistujille ilmaiseen. Koulutuksen rahoitti EU:n rakennerahasto kunnan tuella, joten jotain hyvää sieltäkin päin. Kouluttaja oli ammatiltaan kirjanpitäjä ja hän oli myös työskennellyt aikansa verovirastossa... Eli ammattitaitoa ja kokemusta oli, päinvastoin kuin suurimmalla osalla näistä hengennostattajista ja innovaattoreista joita alalla yleensä pörrää.

Päivien oikeastaan merkittävin anti oli tieto, että kirjanpidolla ja yrityksen kassaliikenteellä ei oikeastaan ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tilinpäätöksen tuloslaskelma kertoo kyllä menneen kauden 'tuloksen', mutta itse kirjanpidosta on turha hakea tietoa siitä miten yrityksellä sillä hetkellä menee ja
paljonko on rahaa käytettävissä. (Tämän olinkin jo huomannut tutkiessani erään projektin kuukausiraportteja, joita taloustoimisto minulle lähetti. Niistähän ei käynyt selville paljonko projektilla on rahaa jäljellä - ja nyt siis hoksasin että eihän se ole tarkoituskaan!) Kirjanpidon tarkoitus on listata tulot ja menot ja antaa verottajalle tilikauden päätteeksi luvut joiden perusteella se määrää verot maksuun. Sekä kertoa vuoden päätteeksi pankeille ja muille yrityksille kuinka hyvässä kunnossa yritys on.

Yrityksen talouden suunnittelu ja rahojen riittävyyden seuranta on siis yrittäjän vastuulla. Kouluttaja suositteli esim. listaamaan koko vuoden kiinteät menot (vuokrat, puhelimet, netin, lehtitilaukset, autonkäytön, vakuutukset, koneet, tarvikkeet, jne.) ja jakamaan ne kuukausimaksuiksi, ihan vain siksi että saa kuvan siitä paljonko pitää tienata vähintään joka kuukausi. Samoin kauppiaiden on hyvä pitää silmällä myyntivaraston kokoa koska myymätön tavara ei ole vähennyskelpoista. Verottajahan ei erottele sitä ovatko yrityksen varat rahana tilillä vai tavarana varastossa, veroa siitä joutuu maksamaan joka tapauksessa. Ja investointeja voi tehdä vain rahalla josta kertaalleen on jo maksettu verot.

Mutta itse ongelmahan on se, että suurimmalla osalla pienyrittäjistä ei ole aikaa talouden suunnitteluun ja seurantaan koska kaikki aika menee itse yrityksen pyörittämiseen. Ja sen jännittämiseen maksaako asiakas laskunsa ajoissa että saa omat laskut maksettua...

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ja taas uusi 'yrittäjä' hakupalveluihin

Googletan aina silloin tällöin yrityksemme nimeä nähdäkseni onko listauksia ja kommentointeja - ja josko saisi palautetta toiminnasta. Ja taas törmäsin uuteen toimijaan osoitteessa asiakasvalinta.fi. Sinänsä kuulostaa tosi uskottavalta, 'Asiakasvalinta.fi on JM Tieto Oy:n ja Intrum Justitia Oy:n yhteinen verkkopalvelu, josta saat ajantasaista tietoa myyntiin, markkinointiin ja luottoriskien hallintaan'. Mutta, mutta: tiedot näyttävät taas perustuvan yritysten alkuperäisiin rekisteröintitietoihin eli osoitteet ja yhteystiedot ovat virheellisiä ja päivittämättömiä. Nähtävästi päivitys ja tietojen tarkistus vuosittain on niin kallista että sitä ei kannata näiden listausyritysten tehdä?? Mutta kuinka hyödyllistä on ostaa rahalla yritysten luottotietoja kun muut yritystiedot ovat antiikin ajoilta! Ja näiden 'listausyritysten' sivuilta on turha hakea kohtaa johon tietoja voisi korjata (ilman maksua siis)...

Kuten jo aikaisemminkin tuli mainittua, yksityisellä kuluttajalla on Suomessa tosi hyvä turva mutta yrityksellä ei ole mitään turvaa.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Hämäristä hakukoneista

Saisikohan nämä hämärät hakukoneet jotenkin kuriin? Googletin 'väärä osoite yritys' ja
sieltä tuli vakiokommentti 'hmmm... "suomen" yrityshaku. Kuuluukohan samaan sarjaan kuin Suomen BusinessCenter, Suomen Yritysrekisteri - SYR, Suomen MediaCenter, Suomen Netinfo, Suomen118, Suomen Nettihakemistot jne, jotka kaikki ovat samaa Fuengirolais-suomalaista postilokerofirmaa?'... joka oli jo keskustelupalstan vakiokommentti vuodelta 2008. Mikään ei liene muuttunut? Ainakaan näiden hakufirmojen tiedot eivät ole päivittyneet sitten vuoden 2008. Kuka niitä yleensä käyttää? Ja miksi??

http://www.118yrityshakemisto.com/
http://218.fi
http://yrityshaku.fi/
http://1188.fi/
http://www.suomen118.fi/

näyttävät kaikki olevan samaa yritysrypästä jonka tiedot ovat peräisin
sanoisinko kankkulan kaivosta ja menneeltä vuosisadalta.

Yksityisen henkilön kuluttajansuoja Suomessa on hyvä. Yrityksellä kuluttajansuojaa ei ole olemassa. Valitettavasti.