keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Myyntivaraston arvon verotus

Taas nuori yrittäjä oppii uutta, nyt taas valitettavasti kassan päälle käyvästi!

Naivisti nuori yrittäjä ajatteli, että myyntivarastoon ostettujen tuotteiden hinta + postikulut voidaan vähentää kuluina verotuksessa, mutta näinpä ei olekaan. Verovähennysoikeus koskee ainoastaan tuotteita, jotka saadaan myytyä saman tilikauden aikana. Varastoon jääneet tuotteet ja niiden ostomenot (esim. postikulut) eivät siis olekaan verovähennyskelpoisia menoja.

Jos yrittäjä siis ostaa tilikauden lopussa tavaraa myyntivarastoon, mutta ei saakaan niitä myytyä heti saman tilikauden aikana, niin varaston arvon kasvusta joudutaan silloin maksamaan liikevoittoveroa. Eli kirjanpitotermein: myymättömän tavaran ostohinnan ja ostojen kulut voi vähentää vasta sitten kun tavara on myyty.

Nuorta yrittäjää askarruttaa kuinka esimerkiksi auto- ja antiikkikauppiaat voivat tulla toimeen? Jos sisäänostat pari autoa tai muutaman tosi kalliin antiikkiesineen etkä saakaan niitä myydyksi saman tilikauden aikana, niin kassasta täytyy silloin löytyä rahaa maksaa varastossa seisovien tuotteiden arvosta laskettu 28% vero. Tai jos yllättäen lama iskee ja tavara jää myymättä varastoon, niin varaston arvo on verotettavaa 'tuloa'. Ja paitsi tämä vero, niin verottaja olettaa että varaston arvo tai myynti kasvaa samaa tahtia kuin aiemmin ja asettaa maksuun myös ennakkoveron seuraavalle tilikaudelle. Kassasta täytyy silloin löytyä rahaa myös näihin ennakoiviin 'tuloihin'.

Olisikohan tässä syy moniin konkursseihin ja liiketoiminnan lopettamisiin? Yritys on periaatteessa terve ja hyvällä pohjalla, mutta ennakoimaton myynnin väheneminen syöksee yritykset kassavajeeseen ja sitä kautta ongelmiin verottajan kanssa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Hakukoneista

Yrityksemme perustettiin useita vuosia sitten ja kaavakkeisiin merkittiin silloin yhden osakkeenomistajan kotiosoite, koska liiketilaakaan ei vielä ollut. Sittemmin uudet osoitetiedot päivitettiin patentti- ja rekisterihallinnon ja sitä kautta ytj:n sivuille.

Kun nyt googletamme yrityksemme nimeä niin directan, eniron, fonectan, 118:n ja niin edelleen haut kertovat sen yrityksemme ammoisen perustamisosoitteen, eivätkä suinkaan yritystietojärjestelmiin päivitettyä uutta osoitetta. Vitsi on siinä ettemme ole näiden hakukoneiden ja firmojen maksavia asiakkaita. Ko. palvelut listaavat ikivanhoja tietoja, joiden todennäköisin tarkoitus on vain pakottaa yritykset maksaviksi asiakkaiksi, jotta tiedot voidaan päivittää. Kävin juuri läpi näiden hakupalveluiden sivuja ja totesin, että sieltä on mahdotonta löytää yhteystietoja, joihin muuttuneita yhteystietoja voisi ilmoittaa. Tai edes pyytää poistamaan tietoja.

Jotta varokaa. Perustamisilmoituksessa annetut tiedot säilyvät hakupalveluissa hamaan hautaan, halusit tai et. Olit ne sinne ilmoittanut tai et.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kun kirjanpitäjä pistää yrityksen nurin

Osallistuin aikoinaan 'minustako yrittäjä' -kurssille, jossa yksi luennoitsija vakuutti että yritykselle tärkeintä ei ole myynti, ei markkinointi, ei innovaatiot, vaan yksinkertaisesti kirjanpito. Ja kirjanpitäjän epäonnistunut valinta voi pahimmassa tapauksessa pistää koko firman nurin.

Hyvä kirjanpitäjä osaa neuvoa yrittäjää tekemään asiat niin, ettei toimintaan kulu turhaa aikaa eikä toiminnan kirjaaminen maksa maltaita. Hyvä kirjanpitäjä myös hoitaa asiat ajallaan eikä aiheuta harmaita hiuksia verottajan suuntaan. Hyvä kirjanpitäjä myös kouluttautuu ja on perillä verohallinnon muuttuvista systeemeistä. Erittäin hyvä kirjanpitäjä voi myös antaa veroneuvontaa ja kertoa mitkä asiat teet hullusti ja missä voisit löysätä.

Lehtitietojen mukaan Suomessa on parhaillaan pula kirjanpitäjistä ja tilitoimistot tarjoavat ei-oota. Tilitoimistoissa on myös kiire, asioita ei ehditä hoitaa kunnolla, ja kirjanpitäjät sairastuvat työpaineissa. Vastuu kirjanpidosta on kuitenkin AINA yrityksillä itsellään, eikä esimerkiksi kirjanpitäjän kiireet ole hyväksyttävä syy laiminlyödä kirjanpitovelvoitteita. Kirjanpitäjän sairastumisen vuoksi verottaja voi antaa kaksi viikkoa lisäaikaa ainoastaan tilinpäätöksen valmistumiselle, mutta kahdessa viikossa uuden kirjanpitäjän löytäminen ja koko vuoden kirjanpidon läpikäyminen voi olla aika haastava juttu.

Esimerkki elävästä elämästä:
Kirjanpitäjällä alkaa ote lipsua ja hän jättää yrityksen sisäänostot kirjaamatta. Tilinpäätös näyttää hurjaa voittoa kun ostoja ei kirjanpidon mukaan ole, ja verottaja rätkäisee kunnon verot kuvitteellisesta liikevoitosta. Samalla verottaja laittaa maksuun ennakkoverot kuluvan kauden ja seuraavan kauden 'liikevoitoista'. Verotuksen voi toki oikaista myöhemmin, mutta rahat on silti oltava ja maksettava verottajalle eräpäivinä. Jos kyseessä olisi suurempi yritys ja suuret summat niin yritys olisikin sitten jo konkurssikypsä kassavarojen puuttuessa...

Ja opetusosuus:
Kannattaa harkita kirjanpitäjän/tilitoimiston vaihtoa heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Siinä vaiheessa kun hälytyskellot alkavat soida on todennäköisesti jo liian myöhäistä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ja ihaninta ovat asiakkaat

Jotta kaikki ei menisi valittamiseksi ja kitinäksi hankalista yrittämiseen liittyvistä käytännön ongelmista niin täytyy muistuttaa että ihaninta ovat tyytyväiset asiakkaat! Yrittämisessä ja tutkimuksessa (= päivätyö) lienee sama perusvire eli halu etsiä vastauksia ja ratkaisuja esiin tuleviin kysymyksiin. Yritystoiminnassa tosin joutuu miettimään kuinka paljon jonkin kysymyksen ratkaisuun voi laittaa aikaa - jos ajalle laskee hintalapun.

Tutkijana kysymyksiä voi pohtia lähes ilman aikarajaa (edellyttäen että joku maksaa palkkaa sen miettimisajan, mikä näinä aikoina ei enää ole mikään itsestäänselvyys), mutta yrittäjä joutuu laittamaan rajat käytetylle ajalle ,
koska aika maksaa ja tuo kustannuksia. Kaikille lienee tuttua yrittäjä, jonka kiinnostus lakkaa siitä hetkestä kun tuote on myyty! Mutta onneksi maailma on myös täynnä yrittäjiä joiden kiinnostus ulottuu myös myyntitapahtuman jälkeiseen aikaan. Ja jos meikäläinen tutkijan omaisuudessa haluaa löytää kysymykselle vastauksen niin sitähän sitten pohtii vaikka yömyöhään ja palkatta....

Eli suuri kiitos niille positiivista palautetta antaneille asiakkaille joiden ansiosta tätä hommaa jaksaa tehdä!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kun postimerkki ei olekaan postimerkki

Postimyyntiä harjoittavan kauppiaan lähin ystävä/vihollinen lienee postilaitos... Liimasin tässä viikolla todella kauniit postimerkit postin ikimerkkivihosta lähetykseen, ja mies lupasi heittää sen työmatkan varrella postiin. Posti sattuikin olemaan asiamiesposti paikallisessa kaupassa ja tiskin takana oli tytsy, joka nähtävästi oli pikakoulutettu postin käsittelyyn. Hän nimittäin kivenkovaan väitti että kuoreen liimatut merkit eivät ole postimerkkejä vaan niiden rinnalle täytyy ostaa uudet oikeat merkit! Mies tietysti häkeltyi ja kiireessä suostui maksamaan uudet. Kotona vielä tarkistin että kyllä niistä merkeistä löytyi Suomi Finland 1 LK teksti. (Muutenhan ne voisi olla painovirheen vuoksi keräilykappaleita!)

Itella ilmoittikin vastikään supistavansa konttoriverkkoaan ja irtisanovansa tarpeetonta henkilökuntaa. Tilalle tulee asiamiesposteja kioskeihin ja kauppoihin eli toiminta ulkoistetaan liikkeiden myyjille. Plussana on tietysti laajemmat aukioloajat, mutta ongelmana on osa-aikainen, vaihtuva ja huonosti tehtävään koulutettu henkilökunta.

Eräänkin kerran ajoin varta vasten asiamiespostiin hakemaan pakettia, josta oli jo tullut saapumisilmoitus kotiin. Kioskilla myyjä totesi että häntä ei ole koulutettu tähän hommaan ja ketään muutakaan ei ole töissä, joten hän ei voi nyt luovuttaa pakettia minulle vaan toivotti tervetulleeksi sitten kun joku vakihenkilö on paikalla. Seuraavana päivänä ajoin sitten saman 20 kilometrin lenkin pakettia hakemaan.

Kaiholla muistelen Ranskaa, jossa posti kannettiin kotiovelle kuutena päivänä viikossa. Ja kateellisena vastaanotan postia ulkomailta tietäen että saman tavaran postittaminen Suomessa maksaa kaksin-kolminkertaisen summan.


sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

tv-ohjelmista (kitinää)

Telkkarin ohjelmistotarjontahan ei varsinaisesti mitenkään kuulu yrittäjyyteen - paitsi että palkansaaja-yrittäjällä ei liiemmin ole aikaa katsella telsun ohjelmia. Yksi henkireikä on ollut lauantai-illan saksalainen dekkari, sikälimikäli se nyt satutaan näyttämään. Eli jos jossainpäin maailmaa on piirimestaruuskilpailut, euroviisut, hyväntekeväisyyskonsertti tai mikä tahansa muu pippalo, niin dekkari joko jätetään kokonaan pois tai sen lähetysaikaa muutetaan. Tietysti nämä tietovisat ja muut huppapuppaohjelmat näytetään ajallaan, mutta dekkari aina siirtyy... hyi yle tv-2!

Digi-tv ei näytä tuoneen mitään uutta auringon alle, suurista lupauksista huolimatta. Kanavat suoltavat tyhjänpäiväistä viihdettä ja kisaa, eikä telkkaria itse asiassa enää edes kannata avata iltaisin koska sieltä ei tule mitään katsottavaa. Olikohan se viime viikonloppu kun ohjelmistossa oli viideltä kanavalta urheilua ja muilta sotamuisteluita - pystyi jopa valitsemaan natsiuhrien ja talvisodan väliltä?

Viestintäviraston kysymyspalstalta napattua:
Olen yksityisyrittäjä ja työskentelen kotona. Tarvitsenko myös yritykselle televisiomaksun, vaikka maksan nimelläni televisiomaksua samaan osoitteeseen?

Vastaus: Yritystoiminta edellyttää erillisen tv-maksun maksamista, jos yrityksellä on selkeästi erotettava oma tila, jossa tv on käytössä.

- Yrittäjä varmaankin seuraa päiväsaikaan saippuasarjoja siellä omassa toimistokomerossa ja makselee mielellään tv-lupamaksuja siitä ilosta :-)




sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Postitäti ja se kriittinen milli

Suomen postilaitoksella on käytössä mitta, jolla erotellaan kirjeet ja sitä suuremmat lähetykset. Mitan ylittäneiden lähetysten hinta nousee moninkertaiseksi (3 - 10 kertaa kirjeen hinta). Tämä kriittinen raja on hinnaston mukaan 30 milliä (3 senttimetriä), ja tämän paksuuden ylittävät lähetykset siirtyvät joko maksikirjeiksi tai paketeiksi.

Yrityksemme osti ison erän lähetyskoteloita, joiden paksuus virallisesti on 27 milliä. Kun taittelemme kotelon ja laitamme siihen myyntitavaran, olemme mitalla mitanneet että kotelon paksuus on 28-29 milliä. Kuitenkin postissa postitäti lähes pääsääntöisesti ottaa esille keltaisen muovilätkän, jonka reiästä lähetystämme yritetään sulloa läpi. Ja lähes aina täti sanoo että 'ei tämä mahdu, nyt täytyy lähettää pakettina tai maksikirjeenä'. Maksikirjettä tosin ei voi kirjata, se sujautetaan postilaatikkoon ihan samalla tavalla kuin kirjekin (postiljooni paljasti että 30 mm leveitä postiaukkoja ei käytännössä ole paljon missään, joten 'maksikirje' on käytännössä vain rahastusta), ja pieni 100 gramman kotelomme musertuu lähetyskärryissä 20 kilon isojen pakettien alle. Mutta kun ei mene lätkästä läpi niin vaihtoehtoja ei ole....

Postin hinnastossa tosin mainitaan se 30 millin raja ja olenkin alkanut pitää mukana mittanauhaa aina postiin mennessä. Ehkä kannattaisi ottaa mukaan myös vasara, jolla paukuttaa kotelo matalammaksi? Ja viimeinen vitsi: kun miespuolinen yhtiökumppani postittaa samat kotelot niin häneltä ei koskaan vaadita lätkän läpi testausta....